Raato

Mikä kaunista on, mikä kiehtovaa, minkä nähdä tahdot, mikä jälkeen jää? Kuluneen vuoden aikana elämä ja kuolema ovat koskettaneet lähelläni monin tavoin. Tietoisuus elämän arvaamattomuudesta ja kohtalonomaisuudesta on vahvasti läsnä. Mutta toisaalta myös näky selviytymisestä ja onnesta jonka osakseen kukin voi saada.

Viikonloppu meni mielenkiintoisesti Valokuvauksen arviointityöpajassa Tervossa, jossa oli samanaikaisesti Pentti Sammallahden upea retrospektiivinen näyttely. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa näyttely! Koulutukseen sisältyi myös kuvaustehtävä, jonka osatuotoksena tulin tämän lohen raadon kuvanneeksi. 12 aihetta ja noin tunti aikaa kuvata. Viisi omasta mielestä parasta kuvaa sitten esitettiin. Niiden joukossa tämä raato kuvakin oli.

Tähän päivänkuvaksi valitsemani kalan raato ei ollut omasta mielestäni paras ottamistani kuvista, vaan se on nyt se kuva, joka haluaa tulla käsitellyksi. Taisin nimetä kuvan dramatiikan ja synkkyyden mukaan. Mutta löytyyhän siitä itseasiassa muutkin sanat: On valoa, varjoa ja tunnetta. Muodoista löytyy niin neliö kuin kaari ja diakonaalikin. Kuvasta näkyy syvyys ja sommitelma. Raatokärpäsissä liike todentuu niiden ollessa menossa eri suuntiin ja sääntöjen rikkominen ainakin siltä osin, että saalistettujen kalojen jättäminen mätänemään rantaheinikkoon ei varmasti ole sallittua.

Kuvottava löyhkä helteessä paljasti kalan raadon heinikosta. Mietin kohteen nähdessäni, että haluanko laisinkaan kuvata sitä. Mätänemisprosessissa oleva olento ei ole kovinkaan houkutteleva näky, eikä sen ympärillä pyörivät raatokuoriaisetkaan ihastuta. Mutta elämään kuuluu myös mätänemisprosessit, jotta uutta voisi syntyä. Tuntui, että olisi tuhlausta jättää tilaisuus käyttämättä.

Harvempi taitaa kuvaa katsellessaan esteettistä mielihyvä tuntea, mutta voihan tällainen kuva toimia dokumenttina olevasta. Se on myös luontokuva ja jonkin sortin taidekuvaksikin sen voi joku kokea esimerkiksi kuvan visuaalisen muodon ja sisällön symbolisia merkityksiä tulkitsemalla.

Kuolleisiin kaloihin liitettävä symboliikka ei ole luonnollisestikkaan mieltä ylentävää: Kuolleen kalan näkeminen enteilee ikäviä uutisia, se muun muassa vihjailee pettymyksistä, joita ei ole itselleen tunnustanut ja rahan menetyksestä. Useimmille lie näinä aikoina varsin tuttuja juttuja. Siinäkin mielessä kuvan voisi nähdä myös ehkä osin aikamme mädännäisyyden symbolina.

Astrologisessa mielessä kaloihin liitetään ainakin luovuus, hauraus ja salaperäisyys.

Omat johtopäätökset ja mielleyhtymät kuvasta voi kummuta, jos kalaa katsotaan uskonnollisesta näkökulmasta kristillisenä symbolina. Viitteet voi nähdä vaikka kristinuskon merkityksen muuntumisesta yhteiskunnassa. Tämä ei ole ollut ajatukseni kuvatessa, mutta erilaisia mielleyhtymiä kuvasta tarkastellessani huomaan, että uskonnollisenkin vireen siitä voin löytää.  Myös Kristuksen myötä kuoleman jälkeisen ylösnousemuksen ja elämän.

Mielenkiintoisen lisän kuvaan tuo ajatus, että myös kuoriaiset symboloivat elämää ja sielun irtautumista, kuoriutumista ja lentämistä taivaan tuuliin. Kansantaruissa taas raatokuoriaisten kerrotaan oleva pelottavan Syöjättären sanansaattajia ja apulaisia, eikä ole vaikea kuvitella miksi niihin moisia uskomuksia liitetään. Sanotaan, että raatokuoriaiset tulevat raadolle viikon kuluessa ja niillä onkin tärkeä paikka elämän kiertokulussa, sillä ne hoitavat elottomien mätänevien jätteiden poistoa.

Jos kuvaa tarkastellaan numeroiden näkökulmasta kuvasta löytyy selkeiten luku seitsemän, joka kuvaa Raamatussa hengellistä täydellisyyttä. Numerologiassa seitsentä kuvataan muun muassa tutkiskelun, syvällisyyden ja filosofian lukuna. Kuvaa voisi pilkkoa näin loputtomiin: yksi kala, kahdeksan hammasta, viisi lehteä jne. Kaikelle voi olla omat merkityksensä. Tai sitten nähdä koko kuvan aivan toisin: puolihuolimattomasti huitaistuna kuvana raatokuoriaisista kalan raadon kimpussa.

No, kokonaisuutena tämä kuva ei ole ehkä järin kiva eikä kannustava, mutta vahvasti se jälleen muistutti eräästä tärkeästä asiasta. Ei nimittäin ole laisinkaan yhdentekevää millä tavoin kuviin kätkeytyviä viestejä ryhdytään pyörittelemään. Kuvalla voi tahtomattaankin tulla viestittäneeksi asioita, joita ei koskaan ääneen lausuisi. Ei ole samantekevää kuinka nimeää kuvansa.

Sveitsiläinen psykiatri ja mystikko Carl Gustav Jung painotti psyykeen ymmärtämistä unien, uskonnon, taiteen, filosofian ja mytologian maailmoja tulkitsemalla. Kuten huomata saattaa, minua ajatus kiehtoo myös valokuvauksen ja kuvien tulkitsemisen näkökulmasta: Kuinka paljon kuvaamme ehkä tiedostamattakin intuitiivisesti oman alitajunnan viestejä sekä jopa kertomuksia itsestämme ja elämästämme ennen kaikkea itsellemme oivallettavaksi? Kuinka paljon kannamme mukanamme geneettistä tietoisuutta ja piilomuistia dna:ssamme? Onko meissä olemassa aina sellaista tiedostamatonta tietoisuutta,  jonta tarvitsemme oivaltaa kehittyäksemme? Ja etsiikö tietoisuutemme aina kanavansa tullakseen julki, etenkin jos kutsumme sitä heittäytymällä luovaan prosessointiin esimerkiksi valokuvauksen, kirjoittamisen tai jonkin muun ilmaisukeinon kautta? Entä onko meidän sitten hyödyllistä peilata omaa visuaalista maailmaamme esimerkiksi filosofian tai mytologian kautta? Ja mitä se voi meille tarjota?

C.G. Jung on kirjoittanut "Valaistuneeksi ei tulla häikäistymällä valosta, vaan tuomalla tietoisuuden valoa pimeään." Lauseen voi käsittää monella tavalla kontekstista riippuen. Mutta mitä se voisi tarkoittaa valokuvauksessa? Mitä sisällöllisiä merkityksiä tämän oivaltaminen voisi tuoda kuvaamiseen?