keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mänty


Jostakin syystä nyt vaikuttaa siltä, että blogistani onkin tulossa kasvio. Vaan minkäs teet, luonto kukoistaa ja toisaalta luontokuvia on aika turvallista postata. Et ainakaan tule julkaisseeksi sellaisia kuvia, jotka voisivat loukata kenenkään yksityisyyttä. Männyn kukinnot ovat ihastuttavia, samalla niin pehmeän herkkiä ja määrätietoisia. Niitä katsellessa ei ole vaikeaa ymmärtää, että männyn sanotaan tuovan muun muassa vaurautta ja terveyttä. Se on elämänpuu ja onnellisen avioliiton merkki.  Mänty myös suojelee ja puhdistaa. Männyn kaikkien osien tuoksun kerrotaan vahvistavan kehoa.

Kuvan nappasin jälleen illan päätteksi kun kävin katselemassa usvan nousua järven pinnalle. Toki sitäkin kuvasin, mutta tämä tuntui nyt päivän mietteisiin sopivammalta. Ja minähän teen niin kuin intuitio opastaa. Päivän kiinnostavimmat keskustelut käytiin nimittäin tänään varjeluksesta, elämän arvostuksesta, terveydestä, puhtaudesta, vauraudesta ja avioliiton merkityksestä nykyaikana. Noista saisi melkoisen novellin kirjoitettua jokaisesta aiheesta erikseen... Mutta tyydyn toteamaan, että ihana on ihmisten kanssa keskustella. Mänty puhui siis päivän mietteet suoraan sydämeen: Tulkoon vaurautta ja terveyttä kaikelle kansalle. Kukkikoon jokaisen elämänpuu ja olkoon rakkaudenliitot kestäviä ja onnellisia. Niin minä toivon. Kaikkea hyvää sinulle ja minulle ja itsekullekin omassa elämässään omalla tavallaan eletyksi.

Päivän ylivoimaisesti ihastuttavin malli oli kuitenkin kuuden päivän ikäinen prinsessa. Ei kai maailmassa ole mitään niin puhdasta ja kaunista kuin vauva. On häkellyttävää kuinka joku voi olla niin pieni ja silmissä asuu silti niin suuri viisaus kuin tietäisi jo olemassa olosta kaiken. Ja sitten se oppimatka onkin edessä kellä minkäkinlainen. Toivon siunausta ja varjelusta pienokaiselle!

Suosittelen lämpimästi kuvaamaan tai kuvauttamaan vauvoja paljon. Kehitystä tapahtuu niin nopeasti, että kuvista on paljon iloa vanhemmiten. Ja mikäs sen mukavampaa kuin katsoa aikuisena, että millainen nyytti sitä olikaan. Vauvoja kuvatessa kuvaajan kyky olla hereillä ja elää hetkessä korostuu. Alle viikkoiselle ei voi sanoa, että laskisitko hieman leukaa ja kallistaisitko päätäsi oikealle vaan parhaat kuvakulmat on luotava kameran takana, nopeasti mutta kuitenkin rauhallisesti. Elämän ihmeet on ikuistettava rakkaudella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti