maanantai 2. kesäkuuta 2014

Omenapuu

Maanantaina mietteitä monia. Aamukahvilla nettiä selatessa sain eteeni tutorlinkin, jossa kerrotaan kuinka photoshopissa kuvista yhdistämällä voi tehdä 360 asteen panoramakuvan ympyräksi. Hauska klippi! Päivän töiden lomassa testaamaan en temppua ennättänyt, mutta kokeiltavahan tuotakin tietenkin vielä on. Kuvankäsittelyllä kuvista saa nykyisin tehtyä ihan mitä tahansa, eikä kuviin todellakaan voi luottaa samalla tavoin kuin ennen. Kuvat nimittäin valehtelevat ja paljon. Toki erilaisia illuusioita on voitu rakentaa ja lavastaa ennenkin, mutta niiden työstäminen on ollut huomattavasti suuremman vaivan takana kuin nykyisin.

Päivään ei mahtunut varsinaisesti valokuvausta. Tai no, sukelsinhan minä omenapuun oksien sekaan ja otin muutamia kuvia valkoisista kukinnoista illan viiletessä kun ne ovat niin kauniita.  Olisin kaivannut kuviin proosallisempaa valoa, hieman ilta-auringon hehkua, mutta sitä ei ollut nyt tarjolla. Oli tyydyttävä vallitsevaan valoon ja yritettävä löytää kukintojen runollisuus sommittelun keinoin ja käytössä olevia elementtejä hyödyntäen. Kameraani käännellessäni ja sopivaa kuvakulmaa etsiskellessäni käytin hyväkseni omenapuun lehtien pintoja, jotka tarkennusalueen eteen jäädessään  loivat melkeimpä maalauksellisia väripintoja kuviin. Oikeastaan olen aika tyytyväinen näihin kuviin. Ne ovat riittävän hyviä toimittaakseen sen viran mitä niiltä toivoin: Muistoina illan kesäkuun, herkistä runoista katveessa omenapuun... Visuaaliselta kieleltään kuvat ovat yhteneväisiä, sommittelu kaikissa on hyvin samankaltainen ja periaatteessa yksi kuva olisi hyvin riittänyt esimerkiksi illan mietteistä. Mutta siinä karsimisenläksyssä minulla on vielä välillä työstämistä.

Omenapuiden kuvaaminen on kiehtovaa oikeastaan kaikkina vuodenaikoina. Etenkin vanhat omenapuut ovat erityisen kauniita aina: lumoavassa kukkaloistossaan, runsasta satoa kypsytellessään ja alastomina paljain oksin tai lumeen verhoutuneena. Jos saisin päättää olisi olemassa laki joka määräisi jokaiselle ihmiselle oman omenapuun. Paitsi huimat tervehdyttävät vaikutukset, omenapuun kerrotaan tuovan paljon hyvää, kuten myös rakkautta. Antiikin Kreikassa omena olikin rakkauden, hedelmällisyyden, kauneuden ja kuolemattomuuden hedelmä. Sanotaan, että omenapuun kukkien tuoksu edistää onnellisuutta ja menestystä. Olkoon siis niin, tulvikoon rakkautta, onnea, terveyttä, runsautta ja kaikkea hyvää jokaiselle omenankukkieni myötä!

Tulvikoon elämääsi onnea...
Tulvikoon elämääsi runsautta..
Tulvikoon elämääsi terveyttä...
Tulvikoon elämääsi kaikkea hyvää...
Tulvikoon elämääsi rakkautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti