Raato

Mikä kaunista on, mikä kiehtovaa, minkä nähdä tahdot, mikä jälkeen jää? Kuluneen vuoden aikana elämä ja kuolema ovat koskettaneet lähelläni monin tavoin. Tietoisuus elämän arvaamattomuudesta ja kohtalonomaisuudesta on vahvasti läsnä. Mutta toisaalta myös näky selviytymisestä ja onnesta jonka osakseen kukin voi saada.

Viikonloppu meni mielenkiintoisesti Valokuvauksen arviointityöpajassa Tervossa, jossa oli samanaikaisesti Pentti Sammallahden upea retrospektiivinen näyttely. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa näyttely! Koulutukseen sisältyi myös kuvaustehtävä, jonka osatuotoksena tulin tämän lohen raadon kuvanneeksi. 12 aihetta ja noin tunti aikaa kuvata. Viisi omasta mielestä parasta kuvaa sitten esitettiin. Niiden joukossa tämä raato kuvakin oli.

Tähän päivänkuvaksi valitsemani kalan raato ei ollut omasta mielestäni paras ottamistani kuvista, vaan se on nyt se kuva, joka haluaa tulla käsitellyksi. Taisin nimetä kuvan dramatiikan ja synkkyyden mukaan. Mutta löytyyhän siitä itseasiassa muutkin sanat: On valoa, varjoa ja tunnetta. Muodoista löytyy niin neliö kuin kaari ja diakonaalikin. Kuvasta näkyy syvyys ja sommitelma. Raatokärpäsissä liike todentuu niiden ollessa menossa eri suuntiin ja sääntöjen rikkominen ainakin siltä osin, että saalistettujen kalojen jättäminen mätänemään rantaheinikkoon ei varmasti ole sallittua.

Kuvottava löyhkä helteessä paljasti kalan raadon heinikosta. Mietin kohteen nähdessäni, että haluanko laisinkaan kuvata sitä. Mätänemisprosessissa oleva olento ei ole kovinkaan houkutteleva näky, eikä sen ympärillä pyörivät raatokuoriaisetkaan ihastuta. Mutta elämään kuuluu myös mätänemisprosessit, jotta uutta voisi syntyä. Tuntui, että olisi tuhlausta jättää tilaisuus käyttämättä.

Harvempi taitaa kuvaa katsellessaan esteettistä mielihyvä tuntea, mutta voihan tällainen kuva toimia dokumenttina olevasta. Se on myös luontokuva ja jonkin sortin taidekuvaksikin sen voi joku kokea esimerkiksi kuvan visuaalisen muodon ja sisällön symbolisia merkityksiä tulkitsemalla.

Kuolleisiin kaloihin liitettävä symboliikka ei ole luonnollisestikkaan mieltä ylentävää: Kuolleen kalan näkeminen enteilee ikäviä uutisia, se muun muassa vihjailee pettymyksistä, joita ei ole itselleen tunnustanut ja rahan menetyksestä. Useimmille lie näinä aikoina varsin tuttuja juttuja. Siinäkin mielessä kuvan voisi nähdä myös ehkä osin aikamme mädännäisyyden symbolina.

Astrologisessa mielessä kaloihin liitetään ainakin luovuus, hauraus ja salaperäisyys.

Omat johtopäätökset ja mielleyhtymät kuvasta voi kummuta, jos kalaa katsotaan uskonnollisesta näkökulmasta kristillisenä symbolina. Viitteet voi nähdä vaikka kristinuskon merkityksen muuntumisesta yhteiskunnassa. Tämä ei ole ollut ajatukseni kuvatessa, mutta erilaisia mielleyhtymiä kuvasta tarkastellessani huomaan, että uskonnollisenkin vireen siitä voin löytää.  Myös Kristuksen myötä kuoleman jälkeisen ylösnousemuksen ja elämän.

Mielenkiintoisen lisän kuvaan tuo ajatus, että myös kuoriaiset symboloivat elämää ja sielun irtautumista, kuoriutumista ja lentämistä taivaan tuuliin. Kansantaruissa taas raatokuoriaisten kerrotaan oleva pelottavan Syöjättären sanansaattajia ja apulaisia, eikä ole vaikea kuvitella miksi niihin moisia uskomuksia liitetään. Sanotaan, että raatokuoriaiset tulevat raadolle viikon kuluessa ja niillä onkin tärkeä paikka elämän kiertokulussa, sillä ne hoitavat elottomien mätänevien jätteiden poistoa.

Jos kuvaa tarkastellaan numeroiden näkökulmasta kuvasta löytyy selkeiten luku seitsemän, joka kuvaa Raamatussa hengellistä täydellisyyttä. Numerologiassa seitsentä kuvataan muun muassa tutkiskelun, syvällisyyden ja filosofian lukuna. Kuvaa voisi pilkkoa näin loputtomiin: yksi kala, kahdeksan hammasta, viisi lehteä jne. Kaikelle voi olla omat merkityksensä. Tai sitten nähdä koko kuvan aivan toisin: puolihuolimattomasti huitaistuna kuvana raatokuoriaisista kalan raadon kimpussa.

No, kokonaisuutena tämä kuva ei ole ehkä järin kiva eikä kannustava, mutta vahvasti se jälleen muistutti eräästä tärkeästä asiasta. Ei nimittäin ole laisinkaan yhdentekevää millä tavoin kuviin kätkeytyviä viestejä ryhdytään pyörittelemään. Kuvalla voi tahtomattaankin tulla viestittäneeksi asioita, joita ei koskaan ääneen lausuisi. Ei ole samantekevää kuinka nimeää kuvansa.

Sveitsiläinen psykiatri ja mystikko Carl Gustav Jung painotti psyykeen ymmärtämistä unien, uskonnon, taiteen, filosofian ja mytologian maailmoja tulkitsemalla. Kuten huomata saattaa, minua ajatus kiehtoo myös valokuvauksen ja kuvien tulkitsemisen näkökulmasta: Kuinka paljon kuvaamme ehkä tiedostamattakin intuitiivisesti oman alitajunnan viestejä sekä jopa kertomuksia itsestämme ja elämästämme ennen kaikkea itsellemme oivallettavaksi? Kuinka paljon kannamme mukanamme geneettistä tietoisuutta ja piilomuistia dna:ssamme? Onko meissä olemassa aina sellaista tiedostamatonta tietoisuutta,  jonta tarvitsemme oivaltaa kehittyäksemme? Ja etsiikö tietoisuutemme aina kanavansa tullakseen julki, etenkin jos kutsumme sitä heittäytymällä luovaan prosessointiin esimerkiksi valokuvauksen, kirjoittamisen tai jonkin muun ilmaisukeinon kautta? Entä onko meidän sitten hyödyllistä peilata omaa visuaalista maailmaamme esimerkiksi filosofian tai mytologian kautta? Ja mitä se voi meille tarjota?

C.G. Jung on kirjoittanut "Valaistuneeksi ei tulla häikäistymällä valosta, vaan tuomalla tietoisuuden valoa pimeään." Lauseen voi käsittää monella tavalla kontekstista riippuen. Mutta mitä se voisi tarkoittaa valokuvauksessa? Mitä sisällöllisiä merkityksiä tämän oivaltaminen voisi tuoda kuvaamiseen?

Laumatoveri

Yksi mielenkiintoisempia kuvattavia mielestäni on hevonen. Asiaan toki voi kohtuudella vaikuttaa se, että olen ollut jonkin sortin hevoskansalainen aina. Minusta on ihana kulkea hevoslaitumella ja kuvata laumaa. No tätä harrastan siis ihan luvan kanssa ja laitumella, jossa oma hevoseni on.  Laumassa on noin kymmenkunta hevosta. Tutun lauman keskellä voi liikkua kohtalaisen turvallisin mielin, vaikka tietenkin hevoset ovat hevosia... On osattava lukea niiden aivoituksia ja muistettava, että ne ovat pakoeläimiä ja  hetkessä voi tapahtua jotain sellaista, joka saa lauman karauttamaan tanner tömisten karkuun. Silloin ei parane jäädä alle, vaikka tosiasiassa hevonen ei mielellään päältä laukkaa.

Illan kuvaussession mukavimpia kuvia oli tämä kun punarautiaat ruuna-herrat lepäsivät hetken ennen kun lauma taas lähti liikkeelle. Ne ovat liikuttavia toveruudessaan. Vaan liekkö siksi kuva nyt minua viehättää, että väsynyt olen itsekin. Toisin kun suunnittelin laumakuvien julkaisu jääköön siis toiseen kertaan.

Mänty

Jostakin syystä nyt vaikuttaa siltä, että blogistani onkin tulossa kasvio. Vaan minkäs teet, luonto kukoistaa ja toisaalta luontokuvia on aika turvallista postata. Et ainakaan tule julkaisseeksi sellaisia kuvia, jotka voisivat loukata kenenkään yksityisyyttä. Männyn kukinnot ovat ihastuttavia, samalla niin pehmeän herkkiä ja määrätietoisia. Niitä katsellessa ei ole vaikeaa ymmärtää, että männyn sanotaan tuovan muun muassa vaurautta ja terveyttä. Se on elämänpuu ja onnellisen avioliiton merkki.  Mänty myös suojelee ja puhdistaa. Männyn kaikkien osien tuoksun kerrotaan vahvistavan kehoa.

Kuvan nappasin jälleen illan päätteksi kun kävin katselemassa usvan nousua järven pinnalle. Toki sitäkin kuvasin, mutta tämä tuntui nyt päivän mietteisiin sopivammalta. Ja minähän teen niin kuin intuitio opastaa. Päivän kiinnostavimmat keskustelut käytiin nimittäin tänään varjeluksesta, elämän arvostuksesta, terveydestä, puhtaudesta, vauraudesta ja avioliiton merkityksestä nykyaikana. Noista saisi melkoisen novellin kirjoitettua jokaisesta aiheesta erikseen... Mutta tyydyn toteamaan, että ihana on ihmisten kanssa keskustella. Mänty puhui siis päivän mietteet suoraan sydämeen: Tulkoon vaurautta ja terveyttä kaikelle kansalle. Kukkikoon jokaisen elämänpuu ja olkoon rakkaudenliitot kestäviä ja onnellisia. Niin minä toivon. Kaikkea hyvää sinulle ja minulle ja itsekullekin omassa elämässään omalla tavallaan eletyksi.

Päivän ylivoimaisesti ihastuttavin malli oli kuitenkin kuuden päivän ikäinen prinsessa. Ei kai maailmassa ole mitään niin puhdasta ja kaunista kuin vauva. On häkellyttävää kuinka joku voi olla niin pieni ja silmissä asuu silti niin suuri viisaus kuin tietäisi jo olemassa olosta kaiken. Ja sitten se oppimatka onkin edessä kellä minkäkinlainen. Toivon siunausta ja varjelusta pienokaiselle!

Suosittelen lämpimästi kuvaamaan tai kuvauttamaan vauvoja paljon. Kehitystä tapahtuu niin nopeasti, että kuvista on paljon iloa vanhemmiten. Ja mikäs sen mukavampaa kuin katsoa aikuisena, että millainen nyytti sitä olikaan. Vauvoja kuvatessa kuvaajan kyky olla hereillä ja elää hetkessä korostuu. Alle viikkoiselle ei voi sanoa, että laskisitko hieman leukaa ja kallistaisitko päätäsi oikealle vaan parhaat kuvakulmat on luotava kameran takana, nopeasti mutta kuitenkin rauhallisesti. Elämän ihmeet on ikuistettava rakkaudella.

Kliivia

Hyvää huomenta, kliivia huokaa. Ah vettä jo juurilleni tuokaa! Ja samasta suunnasta tulkoon aina valo, niin kukkakruununi loisteesta valaistuu koko talo!  

Kliivian sanotaan symboloivan viihtyisyyttä ja sitähän se kyllä kotiin tuo. Se on elegantilla tavalla kaunis ja ainakaan kukinta-aikana ei sen loistoa voi olla huomaamatta. Suomessa lievästi myrkyllisiä kliivioita on pidetty huonekasveina tiedettävästi 1870 -luvulta saakka. 

Kliivian hoito-ohjeissa kerrotaan, että kliivia on sangen paikkauskollinen kasvi eikä se pidä muutoksista. Tarkimmillaan neuvotaan jopa merkkaamaa kliivian ruukku niin, että sitä siirtäessäkin osaa asetella kliivian oikeaan asentoon, jotta valo tulee aina samasta suunnasta. Parhaiten kliivian sanotaan viihtyvän hajavalossa. Kastella voi kerralla runsaasti, mutta hukuttaa ei saa ja sen pintamullan tulisi kuivahtaa kastelukertojen välissä. 

Sain tämän ihanasti kukkivan kliivian ystävältäni, joten täytyyhän sen kukinta ikuistaa. Aamuauringon valossa se näytti erityisen heleältä ja kauniilta, joten ennen aamiaista oli otettava kamera käteen. Kuvista tuli kutakuinkin sellaisia kuin toivoin: heleän kepeitä ja kodikkaita. 

Mutta millainenhan kuva olisi tullut otettua parisataa vuotta sitten? Olisinko sommitellut ja rajannut samalla tavalla? Miten olisin vallitsevaa valoa hyödykseni käyttänyt? Pikainen kuvankäsittely leikki sai minut innostumaan ajatusleikistä lisää ja tarkistamaan mikä olikaan valokuvauksen tilanne 1800-luvun Suomessa. No Wikipediahan se aina tarvittaessa nopeiten wiisastelloo ja tässä tapauksessa mielikuviani tuki. 1870-luvulla valokuva oli jo sen verran arkipäivää, että naisenakin olisin ammatissa ihan kunniallisesti voinut toimia ja mahdollisesti kuvata myös kliiviani. 

Minusta on hauska ajatella kuinka 1800-luvun uusrenessanssiin henkeen sisustetussa  kodissa rouva valokuvaaja on vetänyt paksut samettiverhot pois ikkunan edestä ja hymyillyt nähdessään, kuinka kauniisti valo syleilee lipaston päällä kukkivaa kliiviaa. - Ja nyt 2000-luvulla minä teen samoin, vaikka kodissani "kertaustyyli" kyllä tarkoittaa jotain ihan muuta kuin silloin.

Omenapuu

Maanantaina mietteitä monia. Aamukahvilla nettiä selatessa sain eteeni tutorlinkin, jossa kerrotaan kuinka photoshopissa kuvista yhdistämällä voi tehdä 360 asteen panoramakuvan ympyräksi. Hauska klippi! Päivän töiden lomassa testaamaan en temppua ennättänyt, mutta kokeiltavahan tuotakin tietenkin vielä on. Kuvankäsittelyllä kuvista saa nykyisin tehtyä ihan mitä tahansa, eikä kuviin todellakaan voi luottaa samalla tavoin kuin ennen. Kuvat nimittäin valehtelevat ja paljon. Toki erilaisia illuusioita on voitu rakentaa ja lavastaa ennenkin, mutta niiden työstäminen on ollut huomattavasti suuremman vaivan takana kuin nykyisin.

Päivään ei mahtunut varsinaisesti valokuvausta. Tai no, sukelsinhan minä omenapuun oksien sekaan ja otin muutamia kuvia valkoisista kukinnoista illan viiletessä kun ne ovat niin kauniita.  Olisin kaivannut kuviin proosallisempaa valoa, hieman ilta-auringon hehkua, mutta sitä ei ollut nyt tarjolla. Oli tyydyttävä vallitsevaan valoon ja yritettävä löytää kukintojen runollisuus sommittelun keinoin ja käytössä olevia elementtejä hyödyntäen. Kameraani käännellessäni ja sopivaa kuvakulmaa etsiskellessäni käytin hyväkseni omenapuun lehtien pintoja, jotka tarkennusalueen eteen jäädessään  loivat melkeimpä maalauksellisia väripintoja kuviin. Oikeastaan olen aika tyytyväinen näihin kuviin. Ne ovat riittävän hyviä toimittaakseen sen viran mitä niiltä toivoin: Muistoina illan kesäkuun, herkistä runoista katveessa omenapuun... Visuaaliselta kieleltään kuvat ovat yhteneväisiä, sommittelu kaikissa on hyvin samankaltainen ja periaatteessa yksi kuva olisi hyvin riittänyt esimerkiksi illan mietteistä. Mutta siinä karsimisenläksyssä minulla on vielä välillä työstämistä.

Omenapuiden kuvaaminen on kiehtovaa oikeastaan kaikkina vuodenaikoina. Etenkin vanhat omenapuut ovat erityisen kauniita aina: lumoavassa kukkaloistossaan, runsasta satoa kypsytellessään ja alastomina paljain oksin tai lumeen verhoutuneena. Jos saisin päättää olisi olemassa laki joka määräisi jokaiselle ihmiselle oman omenapuun. Paitsi huimat tervehdyttävät vaikutukset, omenapuun kerrotaan tuovan paljon hyvää, kuten myös rakkautta. Antiikin Kreikassa omena olikin rakkauden, hedelmällisyyden, kauneuden ja kuolemattomuuden hedelmä. Sanotaan, että omenapuun kukkien tuoksu edistää onnellisuutta ja menestystä. Olkoon siis niin, tulvikoon rakkautta, onnea, terveyttä, runsautta ja kaikkea hyvää jokaiselle omenankukkieni myötä!

Tulvikoon elämääsi onnea...

Tulvikoon elämääsi runsautta..

Tulvikoon elämääsi terveyttä...

Tulvikoon elämääsi kaikkea hyvää...

Tulvikoon elämääsi rakkautta!

Valon kuvaajaksi

Sunnuntai. Ensimmäinen kesäkuuta. Periaatteessa olisi voinut siivota ja tehdä kaikkia niitä asioita joita ei ole muutoin ennättänyt... Mutta kun oli paljon mielenkiintoisempaa ulkoiluttaa kameraa koiralenkillä ja kotiin tultua heti purkaa kuvat koneelle ja puhista otoksille joita sai aikaiseksi. Kuvaaminen on yksi elämäntapaintiaaniuden muoto, jota yhä useampi nykyisin aktiivisesti harrastaa. Erilaiset valokuvauksen ympärillä pyörivät someryhmät täyttyvät, kameraseurojen jäsenmäärät kasvavat jne. Hieno homma. Siihen samaan laumaan itsekin kuulun, yhdensortin kameraeläjiin. 

Valokuvaus tuo minulle osittain leipää pöytää, mutta ennen kaikkea se on osa elämäntapaa. Kamera on väline, jonka kautta käsittelen maailmaani, hahmotan, havainnoin, opin ja oivallankin. Rakastan valokuvaamista ja kuten kaikkiin intohimoisiin tarinoihin kuuluu, tuottaa se toisinaan myös melkoista tuskaa. Ei siksi, etteikö kuvata haluaisi vaan siksi, että haluaisi kuvata aina vain paremmin. 

Tämän blogin itsekäs tarkoitus on toimia itselleni ajatuspiiskana parempiin kuviin. Uskon, että kuvista kirjoittaminen voi aukaista niitä ehkä tiedostamattomiakin lukkoja, joita mahdollisesti vaalii oman visuaalisen kielen kehittymisen esteenä. Julkinen kirjoittaminen lisää painetta. Näin voin ottaa itsestäni mittaa ja tutkia miten tosissani asiani kanssa olen. Olenko kuvaaja vai löytyykö minusta vielä valon kuvaaja? Tietenkin iloitsen suuresti, jos tuotokseni voi herättää ajatuksia myös sinulle ja mahdollisesti muille lukijoillekin. 

Tänään kuvasin 182 kuvaa. Minun mittapuulla se on aika vähän ruutuja, vaikka toki niissä on paljon sellaista materiaalia, jotka joutavat suoraan kuvien taivaaseen. Kuvasin luontokuvia, kuten maisemia, puita, kukkia ja muita kasveja, perhosia, lintuja ja oravakin vilahti kameran etsimessä. Kuvasin siis ennalta suunnittelematta sitä, mitä eteeni sattui tulemaan. Kuvien joukossa oli myös ruutuja, joihon olin itse ihan tyytyväinen. 

Päivänkuvaksi valitsin tämän hämähäkki kuvan, sillä se on mielestäni erilainen ja mielenkiintoinen. Kuvan ottaminen oli haastavaa, koska seitti oli niin hento ja hämähäkki pienen pieni. Lisäksi tuuli hieman ja metsän siimeksessä valokin oli vähän konstikas, eikä kuvausasentoakaan yläviistoon käsivaralla ollut niitä parhaita. Saadakseni seitin näkymään edes jotenkin kuvaan, tarkensin kuvan käsin ja himmensin yhdellä aukolla. Kotona kuvaa on rajattu ja käsitelty. 

Teknisiä ansioita enempi minua kiehtoo kuvassa sen sisältö ja symboliikka. Se on sopivasti epätarkka kuten tulevaisuuskin aina on. - Vaikka päämäärän focus olisi itselle kuinka selvä tahansa, et koskaan voi tietää mitä tuleva tuo.Teemaani liittyen, kuvassa on päävärinä vihreä, joka on myös pääväri valossa additiivisessa värijärjestelmässä (RGB). Ihana vihreä on myös elämän ja kasvun merkki. Hämähäkki uurastaa määrätietoisena seitillään, vaikka se on osittain vähän rispaantunutkin. Hämähäkin vasemmalle puolelle on lentänyt siemenpähkylä, jonka hennot haivenet piirtävät seittiin kukan. Kuvan oikealla puolella ylhäällä on selkeä toiminta ja myös kuvan tarkin alue. Vasemmalla puolella lepän urvut ovat kuin utuiset ajatukset ja bokeh tuo kuvaan hauskasti keijukaisia ja muita satuolentoja muistuttavat valon muodot; herättäen henkiin kuvitelmat, sadut, tarinat, myytit. 

Intiaanien taruissa hämähäkillä oli tärkeä tehtävä: se kutoi maan lapsille alkuaakkoset, jotta he kykenisivät kuvaamaan maailman menoa paremmin kuin kuvakertomuksilla. Hämähäkki liitetään myös vahvasti luovuuteen, rajattomiin mahdollisuuksiin ja se on myös toivon symboli. Toki ristiriitaisia ja ikäviäkin uskomuksia hämähäkkeistä kerrotaan, mutta miksi niitä miettisi. Jokainen voi aina rakentaa kuville itse omat tarinansa ja ajatuksensa, valita oman näkökulmansa ja sen mitä haluaa kuvien itselleen edustavan. 

Myös leppään liitetään erilaisia uskomuksia. Aikoinaan haltioiden on uskottu asuvan lepässä ja jos leppää on vahingoitettu, vuodatettiin samalla siinä asuvan haltian verta. Lepän kautta on uskottu olevan portteja toisiin ulottuvuuksiin muun muassa keijujen maailmaan. Vaikka leppää on paljon parjattukkin, sen on ajateltu olevan myös hyvin hyvätahtoinen puu. Lepästä on tehty muun muassa aseita ja kilpiä ja sen on uskottu tuovan voimaa selviytyä mistä tahansa sekä poistavan epäilyjä. -Sangen osuvia ja teemaan sopivia tarinoita nousi mielleyhtymiksi siis! Kuvat puhuvat ja kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...

Näin kuvani vei tänään minua. Enkä näitä kuvasta nousseita juttuja ja mielleyhtymiä  taruihin ja uskomuksiin kuvatessa pohdiskellut, kuvasin vain intuitiivisesti hetkessä. Mutta melkoista tarinapankkia kuvilla voi rakentaa, kun ryhtyy niitä katselemaan ja tutkimaan tietoisin silmin. Minusta valokuvaus on eräällä tavalla myös toiseen todellisuuteen kurkottamista, keijujen karkeloiden kaipuuta, valon kuvajaisten tallentamista, loputonta opiskelua kuinka näkisi valot ja varjot uudistuen. Ja sitä minä haluan. Oppia ja uudistua. Olkoon siis tämä kasvun alku. Valon kuvaajaksi.

Kutoi minulle alun aakkoset hämähäkkini hento,

joko nyt on aika vapauttaa aatosten lento?

Niin leppäni leikkisästi avasi arvoitusten portin,

ehkä keijujen karkeloista kuvaisinkin kirjan tai kortin?

Näin tietämättäni sain selvän merkin,

tutki rohkeasti maailmaa katsein herkin!

Valolla, Mari

Lisää tietoa hämähäkin symboliikasta löytyy esimerkiksi kirjastot.fi sivustolta. Enemmän kansantaruja ja myyttejä leppään liittyvistä uskomuksista voi lukea esimerkiksi professori, kasvitieteilijä Sinikka Piipon kirjasta Kasvien salaiset voimat.